Vaskiveden metsästysseura toimii Virroilla pääasiassa Vaskiveden kylän alueella.
Vaskiveden kylä sijaitsee Virtain keskustasta lounaaseen noin kahdenkymmenen kilometrin päässä. Seura on perustettu 1961 ja jäseniä on n. 140 kpl. Metsästysalueita on vuokrattuna yli 10000 ha. Toiminta on monipuolista, mm. seuran hirvenmetsästys tapahtuu kolmen seurueen voimin. Pienpetojen pyytäjiä on toiminnassa mukana, samoin kuin jänisten metsästäjiäkin. Metsäkana- ja vesilintujahtiakin harjoitetaan aktiivisesti.
Seuran maja on rakennettu vuosina 1980-1983. Se on sijainniltaan melko syrjäinen, itse majan lisäksi tontilla saunarakennus ja grillikatos. Rakennukset ovat sähköistämättömiä ja varustukseltaan muutenkin varsin vaatimattomia.
Â
Ajankohtaista
Harjoitusammunnat Jäähdyspohjan radalla kesällä 2023 seuraavasti:
lauantaina 15.7. klo 10-13
lauantaina 26.8. klo 13-16 (merkkiammunnat klo 10-12)
lauantaina 2.9. klo 10-12
Seuran jäsenmaksulaskut on lähetetty 23.5.2023, pääosin sähköpostilla ja osa kirjepostina. Tarkkaile postiasi ja ilmoita sihteerille mikäli et ole laskua saanut.
Seuran talvikokous pidettiin lauantaina 22.4.2023. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jussi Ahola. Onnea uudelle puheenjohtajalle!
Kuhauistelu Havanganjärvellä lauantaina 29.7.2023, aikataulu tarkentuu myöhemmin. Lähtö Myllyniemen rannasta.
Toivottavasti mahdollisimman moni on ilmoittanut sihteerille voimassaolevan sähköpostiosoitteensa. Mikäli et enää halua olla seuran jäsen, ilmoita siitä puheenjohtajalle, sihteerille tai johtokunnan jäsenelle.
Seuran tietosuojaseloste löytyy Taloustiedot-osiosta (vain jäsenille).
Huomio kaikki sellaiset jäsenet, jotka eivät ole suorittaneet metsästyskorttia Virtain RHY:n alueella: ilmoittakaa puheenjohtajalle puh. 040 561 3265 tai s-posti lasipila(at)gmail.com missä olette suorittaneet kortin ja myös kortin numeron Oma Riista -palvelua varten.
Seuran tilinumero on FI60 5524 4840 0004 16.
Seuran kesäkokouksessa (2022) päätetyt päiväkortit:
- pienriista (=sorsa, kyyhky, kanalinnut, jänis) 20 e/pv, seuran jäsen mukana, saalis isännän kiintiöstä pois
- vesilinnustus kalastuskunnan jäseneltä 20 e/kausi; vieraalla oma noutava vesilintukoira mukana: 20 e/kausi, seuran jäsen mukana
- jänistys 80 e/kausi, seuran jäsen mukana
- pienpetopyynti ja varislinnut ilman päiväkorttia, seuran jäsen mukana
- koirankoulutus 20 e/kausi, seuran jäsen mukana, ei oikeuta metsästykseen
Päiväkortteja myy RasinTupa. Päiväkortin voi myös maksaa seuran tilille, viestikenttään on merkittävä metsästyskortin nro, metsästyspv sekä isäntä.
Rauhoitusalueet: Sierra/Poukanlahti, Ruusilanoja, Hintalanranta, Havanganjärven pohjoispää rajana Huvisaari/Ojalanoja, Pirttijärvi ja Ala-Nojosen ranta.
Jos olet alle 18 v. jäsen, ole hyvä ja ilmoita sihteerille syntymäaikasi jäsenmaksuja varten.
Â
|